Innovative steel
for a better engineered future


Ovako Metals Oy Ab

 

Ovako product launches

  

Follow us

Uutiset

  • 2017-04-27

    Ovakon osavuosikatsaus 1/2017 julki

    Lehdistötiedote Ovako on julkistanut tänään vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksensa. Liiketulos ennen poistoja (EBITDA) ja uudelleenjärjestelykustannuksia parani merkittävästi, 32 (18) miljoonaan euroon, ja tilausvirta kasvoi 35 prosenttia edellisvuotisesta. Ovako saavutti uudelleenjärjestelyillä vuosineljänneksen aikana 6 miljoonan euron kustannussäästöt.  

  • 2017-04-18

    Kutsu Ovakon vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen osavuosituloksen julkistustilaisuuteen

    Lehdistötiedote Ovako AB (publ) julkistaa vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen tuloksen torstaina 27. huhtikuuta 2017 klo 9.00 Suomen aikaa. Analyytikot ja Ovakon senior secured -joukkovelkakirjoihin sijoittaneet sijoittajat kutsutaan osallistumaan Q1-osavuos...

  • 2017-03-27

    Ovakon vuosikertomus 2016 julki

    Lehdistötiedote Ovako AB (publ) on tänään julkistanut vuosikertomuksensa vuodelta 2016. Vuosikertomuksessa kerrotaan muun muassa Ovakon toiminnan kehittämisestä ja tulosparannuksista, tutkimus- ja kehitystyön edistyksistä sekä Ova...

Lisää uutisia ja lehdistötiedotteita »