Innovative steel
for a better engineered future
Tutustu työntekijöihimme
print

Tutustu työntekijöihimme

Millaista on työskennellä Ovakolla? Tutustu muutamaan eri alueen työntekijäämme ja kuule, mitä heillä on kerrottavanaan.

Andreas Littorin, Tuotannon suunnittelupäällikköv

Andreas Littorin vastaa siitä, että Hälleforsin tehdas saa tarvitsemansa materiaalit oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja oikeina määrinä – siis laaja-alainen ja nopeatempoinen tehtävä. Andreas kertoo teräksen kiehtovuudesta sekä johtamiseen, kehitystyöhön ja tekniikkaan liittyvästä työstään.

Pidän monipuolisista tehtävistä

Anneli Anhelm, Teknisen asiakaspalvelun ja tuotekehityksen johtaja

Esittelemme henkilön, jota innostaa vastausten löytäminen kysymyksiin ja huomisen terästuotteiden kehittäminen. Teknisen asiakaspalvelun ja tuotekehityksen johtaja Anneli Anhelm kokeili monia eri polkuja ennen kuin löysi oman alansa.

Tulevaisuuden terästuotteita kehittämässä

Boel Schylander, Turvallisuus-, työterveys- ja ympäristöjohtaja (SHE)

Turvallisuudesta, työterveydestä ja ympäristöstä vastaava johtaja Boel Schylanderin työ vaikuttaa suoraan ympäristön tilaan tulevaisuudessa. Hän kertoo jäännöstuotteista, nopeasta päätöksenteosta ja selkeästi mitattavista ympäristöeduista.

Ympäristö agendan yläpäässä

Gani Mohammed, Tuotespesialisti

Gani Mohammed saattaa olla yhtenä päivänä Saksassa, toisena Kiinassa. Tuotespesialistin työpaikkana on koko maailma. Päähuomio on asiakkaiden tarpeissa. Gani kertoo, kuinka hän hylkäsi haaveet konetekniikan opinnoista Saksassa Borlängen hyväksi ja mitä valtteja intialainen kulttuuri antaa työelämässä.

Hämähäkkinä globaalissa verkossa

Helena Erkkilä, Teräsosaston johtaja

Helena Erkkilä johtaa Ovakon Imatran teräsosastoa. Hänen tiensä tehtävään on ollut toisaalta suora, toisaalta mutkainen. Hän on saanut kokeilla monia tehtäviä ja kehittyä lähellä sekä tuotantoa että asiakkaita. Hänen mielestään hienoa Ovakossa onkin se, että kaikki päivät ovat erilaisia.

Kaikki päivät ovat erilaisia

Janne Pirttijoki, Ovako Imatran johtaja

Janne Pirttijoki hakeutui teräsalalle heti valmistuttuaan yliopistosta. Nyt vuosia on takana yli 20. Laaja ala on tarjonnut mahdollisuuden hankkia kokemusta erilaisista työtehtävistä, ja nyt Ovako Imatran liiketoimintayksikön johtajana hän pääsee hyödyntämään monipuolista osaamistaan.

Monien mahdollisuuksien ala

Johnny Vilonen, Romunlajittelija
Johnny Vilosella on edessä uusi esimiestehtävä. Nyt hän työskentelee täysipäiväisesti Smedjebackenin romupihalla, mutta ottaa pian vastaan eläkkeelle siirtyvän esimiehensä tehtävät.

Paljon on vielä opittavaa

Kari Välimaa, Group Technical Specialist. Erikoisalana jatkuvavalu

Kari Välimaa nimitettiin muutama vuosi sitten Ovakon ensimmäiseksi konsernitason tekniseksi spesialistiksi. Hän on kehittänyt tässä roolissa yhteistyötä konsernin yksiköiden välillä, etsinyt parempia työtapoja ja tehokkaampia prosesseja ja kehittänyt myös itse teräksiä.

Jatkuvan parantamisen asiantuntija

Per Israelsson, Yksikön ja tuotannon päällikkö
Koneinsinööri Per Israelsson ei epäröi uusien haasteiden ja isomman vastuun edessä. Seitsemässä vuodessa ansioluetteloon on kertynyt neljä eri tehtävää, ja 25-vuotias suostui heti, kun häntä pyydettiin valssaamon johtajaksi. Per kertoo yhteishengestä, huomatuksi tulemisesta ja jatkuvista kehittymismahdollisuuksista.

Ei ole pelkoa, ettei erottuisi joukosta

Viktor Dahlqvist, Osastopäällikkö Hoforsissa

Viktor Dahlqvistin ensimmäinen työ Ovakossa johti miljoonainvestointiin, vaikka hän oli tuolloin vielä opiskelija, aivan uusi alalla ja vähän säikky. Hän kertoo, miltä tuntui saada heti alkuun iso rooli, miten oma urapolku löytyi ja mitä nykyiseen osastopäällikön tehtävään kuuluu.

Liikkuva ongelmanratkaisija

Muita kiinnostavia työpaikkoja

Ovako tarvitsee henkilöstöä erilaisiin tukitoimintoihin, mm. talous- ja henkilöstöhallintoon. Täältä näet kaikki avoimet työpaikat.