Ovakon menestyvän liiketoiminnan takana on eettinen ja rehellinen tapa toimia ja nollatoleranssi kaikenmuotoista korruptiota, lahjontaa, kilpailu- ja muiden sopimusten rikkomista kohtaan.
Toimittajamme ja yhteistyökumppanimme ovat sitoutuneet noudattamaan Ovakon yhteisiä sääntöjä näissä asioissa. Tavoitteena on ettei niin sisäisessä kuin ulkoisessakaan toiminnassamme toteudu yhtään korruptioon liittyvää tapausta.
Vastuullista hankintaa
Ovakon toimitusketjussa on noin 3000 toimittajaa. Suurin osa toimittajista sijaitsee Ruotsissa, Suomessa tai jossain muussa Euroopan maassa.
Ovako on sitoutunut toimimaan YK:n globaalin sosiaalisen vastuun (UN’s Global Compact Principles) periaatteiden mukaisesti ja ne lähtökohtanaan Ovakon toimittajat ja alihankkijat noudattavat lisäksi myös Ovakon omia eettisiä ohjeita toimittajille (ENG). Edellä mainittujen vaatimusten lisäksi valvomme toimittajiemme ja alihankkijoidemme toimintaa auditoinneilla.
Ovako vaatii myös toimittajilta vastuullista raaka-aineiden alkuperän selvittämistä ja emme hyväksy toimintaa, joka edesauttaa alueellisia ristiriitoja raaka-aineiden alkuperämaassa.
Tiukat vaatimukset yhteistyökumppaneille
Ovakon kaikkiin uusiin toimitussopimuksiin sisällytetään toimittajaohjeet (Supplier Code of Conduct), jotka asettavat vähimmäisvaatimukset liittyen esimerkiksi lainsäädännön noudattamiseen, toiminnan eettisyyteen, korruption torjuntaan, työolosuhteisiin ja ihmisoikeuksiin, terveyteen ja turvallisuuteen sekä ympäristöön.
Toimittajat arvioidaan ja valitaan vakiomuotoisen hankintaprosessin mukaisesti. Valintakriteerejä ovat hinta, laatu ja toimitustäsmällisyys.
Kaikkien Ovakolle tuotteita tai palveluja tarjoavien toimittajien on täytettävä itsearviointilomake.
Konfliktimineraalit ja koboltti
Tavarantoimittajilta hankkimamme romun ja seosaineiden raaka-aineena ei ole käytetty tinaa, tantaalia, volframia tai kultaa (3TG) tai muita konfliktimineraaleja eikä niitä ole tuotu konfliktialueilta, joten ne täyttävät asianmukaisen Yhdysvaltain lainsäädännön vaatimukset (Non-Conflict Minerals Act, By U.S. law H. R. 4173, section 1502). Ovako ei myöskään käytä mineraalikobolttia seosaineena. Ovakon toiminnassa konfliktialueilla tarkoitetaan konfliktimineraaleja koskevan Dodd-Frank-lain mukaisesti Kongon demokraattista tasavaltaa ja sen naapurimaita. Kaikista muutoksista tuotteidemme seosaineiden alkuperässä tiedotetaan asiakkaille. Ovako edellyttää tavarantoimittajiltaan vastuullista raaka-aineiden hankintaa, johon ei saa liittyä kriisejä alkuperämaissa ruokkivaa toimintaa.
Ovako kannattaa Responsible Business Alliance -koalition (RBA) ja Global e-Sustainability Initiativen (GeSI) toimintaa, johon lukeutuu muun muassa konfliktivapaiden materiaalihankintojen ohjelma ja konfliktimineraalien käytön raportointikehys. Ovako tukee myös Responsible Minerals Initiative -aloitetta. Cobalt Reporting Template (CRT) on ilmainen, standardoitu raportointimalli, jonka on luonut Responsible Business Alliance® (RBA®).
Ovako Conflict Minerals Reporting Template
Ovako Extended Mineral Reporting Template